Nyt tulee kiire. Työprojektissa on loppurutistuksen aika, enkä ole halunnut nähdä/tiedostaa/ymmärtää, minkä verran urakkaa olen sysännyt näihin viimeisiin päiviin. (Ajattelen sitä huomenna. Se ei mahdu juuri nyt päähäni.*)
Itsepäisyyspäivän iltapäivänä kuljetin aineiston ahdistuneena M:n eteen ja sain soperretuksi, että nyt tarvittaisiin kai jotakin yliluonnollista suunnitelmaa, jotta selviytyisin tästä. Katso ja kerro, onko minun mahdollista selviytyä siitä. Pliis?
Tuomio kuului: mahdollista on, mutta vaatii kovaa työtä ja itsekuria. Näin-ja-näin monta sivua per päivä, sivujen reunaan merkkilappu jokaisen päiväsatsin loppuun. Ei tyhjän tuijottelua, ei viikonloppuvapaata, ei aikaa muille asiakkaille. Ei siis myöskään liiemmin blogipäivityksiä, nettirönsyilyä eikä seuraelämää. Kahvia ja salmiakkia ja musiikki sopivan kovalle, jotta aivoissa jytkyy. Unta ja lunta sen minkä ehtii.
Heippa siis ystävät, oli hauska elää niin kauan kuin sitä kesti. Palataan astialle joskus ikuisuuden tuolla puolen (mikäli itsekuri ja suunnitelmallisuus eivät suista minua lopulliseen kadotukseen).
(*by Muumipeikko)
P.S. Olen vähentänyt Cipralexia 15 mg:sta 10 mg:aan. Ei vieroitusoireita, kuten pääkäri arvelikin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti